Maalaus – Näky

Maalaus – Näky

     Katselin ympärilläni ateljeessa. Täällä oli koko joukko suuria kankaita. Maisemia, muotokuvia, asetelmia, figuraalisia aiheita.

     "No, mistä maalauksesta pidätte eniten?" taidemaalari kysyi. Kysymys yllätti minut. "

     "Kaikki nuo teokset ovat upeita", sanoin neutraalisti.

     "Kiitos tunnustuksesta. Jokainen kehu ilahduttaa ihmistä. Sisimmässäni kuitenkin tunnen, ettei se ole vielä aivan sitä oikeaa. Minun on tehtävä tulevaisuudessa paljon ja taas paljon työtä itseni eteen."

     "Olette liian itsekriittinen itseänne kohtaan", väitin vastaan.

     "Ehkäpä niin. Kerron teille jotain. Taiteessa ei suvaita keskinkertaisuutta tai tavanomaisuutta. Taideteoksen on oltava täysin täydellinen!"

     "Ja mikä kuva on teille läheisin?" kysyin siirtääkseni huomion muualle. Luulin, että tämä banaali kysymys saattaa maalarin hämilleen. Hän alkaisi selitellä tai vastaisi välttelevästi. Mutta olin väärässä.

     "Vastaan teille siihen aivan selvästi." "Todellako?" "Näettekö tuon kuvan oikealla kulmassa?"

     Katsoin siihen suuntaan. Siihen oli maalattu eräänlainen pieni aukio, jota reunusti rivi barokkitaloja. Melko tavallinen maalaus.

     "Eikö mikään tuossa maalauksessa kiinnittänyt huomiotanne?" hän kysyi. Astuin lähemmäs katsoakseni kuvaa tarkemmin.

     "Ehkä nuo punaiset portit? Ne eivät oikein sovi tuohon keltaiseen taloon."

     "Teillä on hyvä maku", hän sanoi arvostavasti. Hän vaikeni hetkeksi.

     "Mutta minä arvostan tuota kuvaa aivan toisesta syystä. Selitän teille kaiken. Kun sitä katsoo, se näyttää täysin tavalliselta. Siltä se voi vaikuttaa kenestä tahansa katsojasta. Tuolla kuvalla on kuitenkin merkittävä historia. Se nimittäin maalattiin erikoisten tapahtumien vallitessa."

     Valpastuin.

     "Noin vuosi sitten näin unta, ja siinä unessa näin juuri tämän näkymän. Unet yleensä häipyvät mielestämme seuraavana päivänä. Mutta tämä aihe jäi täysin muistiini. Aloin heti maalata. Muistin selvästi kaikki ne värikkäät yksityiskohdat. Jopa ne punaiset portit. Ne vaikuttavat tosin kuin nyrkki silmään, mutta näin ne unessa todella sellaisina. Alun perin halusin maalata ne maltillisemmalla värillä. Lopulta jätin ne sellaisiksi kuin ne unessa olivat."

     "Ja palasiko se uni teille vielä kerran?" "Sen koommin ei enää koskaan."

     "Ja mitä koko tuo aihe esittää? Mikä kaupunki tähän on ikuistettu?"

     "Sitä en todellakaan tiedä. Se oli ilmeisesti vain sellainen epätavallinen inspiraatio."

     "Ehkä mieleenne jäi muisto jostakin paikasta, jossa olitte vieraillut aiemmin?"

     "En ole koskaan nähnyt sellaista paikkaa! Oikeasti. Voin vannoa sen!"

     "Eikö se voinut olla vaikkapa lapsuuden kokemus, joka palautui mieleenne yllättäen? Sanotaan, että usein riittää vähäinen ärsyke, joka herättää assosiaation menneisyydestä."

     "Epäilen sitä vahvasti. Muistini on aina ollut hyvä. Olisin varmasti muistanut kyseisen kokemuksen."

     "Olette oikeassa. Kyseessä oli luultavasti pelkkä mielikuvitus. Unessa teille ilmestyi juuri tällainen kuva."

     "Myönnän sen. Se on täysin mahdollista."

     "Joka tapauksessa se on erikoista", ihmettelin.

     Keskustelimme vielä hetken maalauksesta ja sitten hyvästelimme.

     Tästä tapauksesta kului kolme vuotta. Tuona aikana taidemaalari kuoli. Hänen perheensä peri maalaukset. Osan hän testamenttasi erilaisille näyttelytiloille. Ja juuri tuon ihmeellisen maalauksen hän lahjoitti eräälle valtiongallerialle. Kun minulla oli hieman aikaa, kävin katsomassa sitä muistellakseni rakkaan ystäväni persoonallisuutta.

     Juuri noihin aikoihin minut lähetettiin työmatkalle johonkin syrjäiseen kaupunkiin. Alun perin työtoverini piti lähteä sinne. Valitettavasti hän sairastui, ja niin valinta osui minuun.

     "Miksi juuri minä?" kysyin itseltäni, "olisihan sinne voinut lähteä kaksikymmentä muutakin ihmistä."

     Olin kaikesta tästä aivan nyrjähtänyt. Pidän sitä välttämättömänä pahana.

     Saavuimme kyseiseen kaupunkiin myöhään yöllä, ja kaiken lisäksi satoi rankasti.

     Aamulla heräsin aivan poikki. Inhoan noita yhtenäistettyjä hotellihuoneita. Narisevat sängyt, arkinen kalustus, jokin epäonnistunut jäljennös seinällä, yöpöydän lamppu, joka ei kuitenkaan yleensä pala.

     Astuun ikkunan ääreen ja vedin verhon sivuun. Sillä hetkellä jäykistyin. Se, mitä näin, vei minulta hengen. Näin maalauksellisen pienen aukion. Täsmälleen sellaisen, joka oli kuvattu edesmenneen ystäväni maalauksessa.

     Edes punainen portti ei puuttunut!

     https://pkjablunka.substack.com