Kettu ja Kyyhkynen

Kettu ja Kyyhkynen

     Kettu hiippaili maatilan ympärillä. Keskellä pihaa seisoi puujalan päässä suuri kyyhkyslakka. Ketun silmiin osui heti lihava kyyhkynen, joka kipsutti orrella.

     "Se olisi herkkuvaara", kettu ajatteli, "mutta miten päästä siihen käsiksi?"

     Se mietti ja mietti. Sitten se keksi juonen.

     Se huusi kyyhkyselle: "Kyyhkyseni, kyyhkyseni, kuinka kauniisti sinä kujerrat!"

     Lintu havahtui. Kettu kyyhkyslakan alla – se ei tiennyt hyvää.

     "Kujerruksesi on mukavaa kuunneltavaa. Se kuulostaa niin pehmeältä ja lohdulliselta. Olen jo vanha, eikä kuuloni enää palvele minua. Lennä siis alas. Istu kuonolleni ja kuji minulle", kettu sanoi lipevästi.

     Kyyhkynen ei ollut tyhmä. Hän tiesi heti, mitä ketulla oli mielessään. Hän vastasi yhtä suloisesti: "Mielelläni täytän toiveesi, kettuseni. Mutta tänään olen väsynyt. Olen lentänyt koko päivän. Tule luokseni huomenna tähän aikaan."

     Kettu oli erittäin tyytyväinen. Se iloitsi siitä, kuinka hienosti oli asiat järjestänyt. Sillä alkoi jo vesi herua kielelle.

     Seuraavana päivänä se tuli, kuten oli sovittu.

     Kyyhkynen sanoi tervetulotoivotukseksi: "Olen heti luonasi, kummitäti. – Sulje vain silmäsi. Niin voit nauttia kujerruksestani paremmin."

     Kettu teki niin. Se hymyili tyytyväisenä.

     Sillä hetkellä kyyhkynen pudotti korkeuksista vasaran. Se putosi suoraan ketun päähän.

     Ketun silmissä musteni. Se luuli, että sen viimeinen hetki oli koittanut. Sellaista yllätystä se ei odottanut!

     Kyyhkynen huusi ystävällisesti: "Jos joskus taas kaipaat kujerrustani, tule milloin vain! Nähdään taas mielellään."

     Kettu oli raivosta suunniltaan. Se poistui pihalta nopeasti. Siitä lähtien se vältti kyyhkyslakkaa kaukaa.

       https://pkjablunka.substack.com