Olenko susi?
Olenko susi?
Palaan jälleen menneisyyteen. Näin äskettäin kummallisen unen. Siinä muutuin susilauman johtajaksi. Meitä oli yhteensä kuusi vankkaa sutta. Vaelsimme useita päiviä lumisessa maisemassa täysin nälkiintyneinä. Missään ei näkynyt riistaa eikä saalista. Hirvittävä nälkä kouri sisuksiamme.
Illalla laskeuduimme laaksoon. Jossain kaukana tuikkivat kylän talojen valot. Hyppäsimme vuolaan puron yli. Yhtäkkiä näimme lähellämme liikkuvan kohteen. Ei ollut epäilystäkään, se oli yksinäinen ihminen. Hänen hajuaan ei voinut sekoittaa mihinkään. Lähdimme varovasti hänen peräänsä.
Mitä jos se on joku aseistettu metsästäjä? Kohtaaminen hänen kanssaan ei välttämättä päättyisi kohdallamme hyvin. Kuinka monta lajitoveriamme on jo kuollut ampuma-aseen seurauksena.
Lähestyimme hahmoa lähes äänettömästi. Huomasimme, ettei kyseessä ollut aikuinen ihminen, vaan jonkinlainen lapsi. Sillä hetkellä lähdimme nopeaan juoksuun. Lannistumaton nälkä piiskasi meidät käyttämään viimeisetkin voimamme.
Kun lapsi näki meidät, hän jäi seisomaan jähmettyneenä. Tätä hetkeä olimme odottaneet niin kauan. Hyökkäsimme raivokkaasti hänen kimppuunsa. Terävät hampaamme alkoivat repiä vaatteita. Minä olin ensimmäinen, joka hyppäsi hänen kurkkuunsa. Tunsin lämmintä verta. Näin kauhistuneet kasvot ja kuulin hirveän, sydäntäsärkevän huudon.
Sillä hetkellä heräsin sängyssä täysin hien peitossa. Uni oli niin uskomattoman elävä! Epämiellyttävän naturalistinen!
Mietin koko näkyä vielä kaksi tai kolme päivää. Mitä se oikein tarkoitti? Uskon vahvasti, että unilla on perusteensa ja piilotettu merkityksensä.
Kesti suhteellisen kauan, ennen kuin unohdin tapauksen.
Noin puolen vuoden kuluttua kävin matkatoimistossa. Halusin lähteä jonnekin luontoon, missä saisin levätä ja unohtaa arkiset huolet. He suosittelivat minulle viikon mittaista vuoristomatkaa. Kyseessä oli matkailullisesti suhteellisen vähän vierailtu alue. Tämä ehdotus miellytti minua. Ainakin saisin siellä olla rauhassa rentoutumassa.
Määrättynä päivänä lähdin matkaan luksusbussilla. Kun saavuimme perille, täytyy sanoa, että todellisuus ylitti odotukseni. Upea ympäröivä maisema, puhdas vuoristoilma. Myös hotellimajoitus oli loistava, palvelu erinomaista, ruoka suorastaan mahtavaa. Mitään parempaa en olisi voinut toivoa. Täydellinen loma.
Kolmannen päivän aamuna lähdin yksin kävelylle seudulle. Oli upea aurinkoinen kevätsää. Vain paikoin oli jäänteitä viimevuotisesta lumesta. Noin tunnin kuluttua tulin erittäin erikoiseen paikkaan.
Löysin itseni risteyksestä. Hieman kauempana näkyi soliseva vuoristopuro. Minusta tuntui, että tunsin maiseman jostain. Mutta mistä? Ehkä postikortista tai jostain valokuvasta? Mietin kuumeisesti. Katseeni kiinnittyi erikoiseen paikkaan. Suuntasin sitä kohti. Näin, kuinka paljaasta maasta kohosi massiivinen puuristi. Tunsin iholla epämiellyttävää väreilyä. Sillä hetkellä tajusin, mistä tunsin tuon paikan. Tietysti siitä hirveästä unesta! Se ei ole mahdollista! Mikä sattuma ja tapahtumien yhteensopivuus!
Kun palasin takaisin hotellille, olin kalpea kuin lakana. Kaikki luulivat, että olin sairastunut. Minun oli mentävä pitkälleen. Puristava päänsärky valtasi minut. Ympäröivä maailma pyöri hetken villisti kanssani. Otin lääkkeen. Nukahdin sen jälkeen lähes välittömästi.
Vaivuin syvään uneen. (Heräsin vasta seuraavana päivänä. Tuo tapaus vainosi minua herkeämättä.
Mainitsin retkestä paikalliselle hotellinomistajalle.
Hän kuunteli minua tarkkaavaisesti ja sanoi sitten: ”Tuo risti on siellä muistuttamassa eräästä onnettomasta tapahtumasta. Viisi vuotta sitten susilauma raasteli tuolla paikalla kuusivuotiaan pojan, kun hän oli palaamassa naapurikylästä kotiin.”
Pyysin häntä kuvailemaan tuota onnetonta poikaa. Ulkonäkö vastasi täsmälleen sitä, mitä olin kokenut unessa.
”Minähän se olin, joka kuristi tuon viattoman lapsen”, kauhistuin.
Yhtäkkiä hampaani alkoivat loukkia yhteen. Tunsin jälleen tuon äkillisen heikkouden.
”Onko teillä vilunväristyksiä?” hotellinomistaja kysyi huolestuneena.
Mumisin jotain ja pakenin huoneeseeni. Sain jälleen korkean kuumeen. Illalla hourailin ja näin hallusinaatioita. Hotellin omistaja kävi luonani yöllä. Hän oli huolissaan terveydestäni. Varmuuden vuoksi hän kutsui lääkärin.
Myöhemmin sain kuulla ikävän uutisen. Kun lääkäri kuulemma kumartui puoleeni, huusin koomassa saksaksi: ”Hilfe! Hilfe! Schrecklicher Wolf!”
Vannon, etten ikinä unohda tuota oleskelua! Enkä tuota kylää, jolla oli niin soinnukas nimi – Liebensdorf eli Suloinen kylä. Kuvaava nimi, eikö to?